tiistai 28. toukokuuta 2013

Pienen pieni maratoonari

Käytiin lauantaina kannustamassa siskoani Erikaa kun hän urhoollisesti lähti juoksemaan ensimmäistä kertaa puolimaratonin, eli 21,1km.

Juoksijat starttasivat Nallikarista ja varsin aurikoinen ilma sattuikin tuolle päivälle. Itseäni läkähdytti ja hengästytti pelkkä ajatus juoksemisesta :D.



Mitä lie pullistelee ;). Porukkaahan oli tietysti aivan järkyttävä määrä!




Voi siellähän se meidän pikku Erika juosta kipittää. Yrittää pälyillä ja etsiä katsellaan meitä mut ei tullut sanottua kummalla puolella seistään.



Hyvin oli jaksanut ja juossut tavoiteaikansa. Ensi vuonna hyvä asettaa uusi tavoite kun on nyt pohja olemassa :).

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Britax B-Motion

Uudet matkarattaat ovat päässeet jo useaampaankin otteeseen ajelulle. Tähän mennessä matkarattaat ovat toimineet hyvin ja olen tyytyväinen ominaisuuksiin, jotka vaikuttivat rattaiden valintaan.

Matkarattaat ovat siis Britaxin uutuus, B-Motion.



















Yhden käden kasausmekanismi ja se lukittuu automaattisesti pieneksi paketiksi kuljetusasentoon.

Kevyt alumiinirunko.

Joustavat ilmakumirenkaat, jotka helpottavat menoa huonommalla kelillä. Kääntyvät etupyörät ja jousitukset. Etupyörät voidaan tarvittaessa lukita kulkemaan suoraan.

Säädettävä työntöaisa jossa niveltoiminto. Säätyy siis helposti kaiken pituisille työntäjille.

Selkänoja säädettävissä portaattomasti aina makuuasentoon asti.

Iso suojaisa kuomu sisältää tuuletusikkunan ja vetoketjulla aukeavan hyttysverkollisen lisäosan.

Kuomussa on säilytystasku ja irrotettava takaosa.

Sisältää irrotettavan turvakaaren.

Tilava tavarakori, max kuormitus 4kg.

Ratasta voidaan käyttää vastasyntyneestä 17kg saakka.

Väreinä oli musta, ruskea ja kuvassa näkyvä punainen.



Meille tuli siis mustan väriset. Tässä kuvassa rattaat ovat makuuasennossa ja kuomu alhaalla, ilman turvakaarta.


Odottamani ilmakumirenkaat jousituksilla, thänk juu! Kuomua saa jatkettua todella pitkäksi, ei varmaan häikäise! :) Mielestäni ominaisuudet ovat tarpeellisia ja käytännöllisiä. Ei mitään turhaa, vaan simppelin toimivaa.



torstai 23. toukokuuta 2013

Kiukkupussin shoppailupäivä

Olo on kun jyrän alle jääneellä. Sellainen olo syntyy kun käy kiukkupussin kanssa kahdessa lastentarvikeliikkeessä koeistumassa turvaistuimia ja matkarattaita.

Suunnitelmat meni uusiksi eikä sitten ostettukaan sitä hehkuttamaani Cybexin Sironaa. Ai että jään kaipaamaan sitä kääntöominaisuutta! Todettiin se kuitenkin lopulta liian ahtaaksi ja päädyttiin toiseen istuimeen. Istuimen kallistusominaisuutta ei valitettavasti voi nyt hyödyntää meidän autossa. Auton penkit ovat niin ihmeellisen malliset ja isofixit poikkeuksellisen alhaalla että tuntui ettei autoon sopivaa istuinta ole olemassakaan. Istuin joudutaan nyt säätämään lepoasentoon jolloin se on meidän autossa istuma-asennossa. Kuullostaa aika ihmeellisen ihanalta, eikös -.-?

Toinen murheenkryyni on ollut matkarattaat. Vaunujen ostaminen oli superhelppoa niin miten sitten matkarattaiden ostaminen niin vaikeaa? Kai tässä hankinnassa budjetti hankaloitti hommaa. Nykyiset matkarattaat on olleet meillä kovassa käytössä ja tuntui ettei perus Gracon matkikset enään pysy meidän menossa mukava. Tulevilta matkarattailta vaadin tilavuutta, työntöaisan säädettävyyttä, mielellään ilmakumirenkaita, selkänojan makuuasentoon säätyvyyttä, yhtenäistä työntöaisaa, yhdellä kädellä kasaan taittamista, kasaantuu (tarpeeksi) pieneen kasaan, ja iloista väriä.

Tuo iloinen väri jäi puuttumaan sillä ostimme matkarattaat mustana! Nyt joutui kuitenkin antamaan värissä periksi sillä kaikki muut haluamani ominaisuudet matkarattaista löytyy! Hintakin oli budjetin rajoissa. Matkarattaiden hintalappu oli 329e, mutta saatiin siitä hieman alennusta jolloin mentiin alle budjetin, mikä oli 300e.

Meillä oli auto niin täynnä tavaraa ettei ostokset sinne mahtuneet. Esittelen ostokset huomenna kunhan saan ne hyppysiini :)

Jospa neitikin on huomenna paremmalla tuulella päästessään uusien rattaiden kyytiin :)

tiistai 21. toukokuuta 2013

Vauhdin hurmaa!

Yksi Charloten saamista lahjoista oli pyöränistuin. Tuli kyllä tarpeeseen ja tästä on iloa moneksi vuodeksi! Ihan nauratti, miten näitäkin on kehitelty. Muistan oman oranssin istuimeni. Ei siinä ihan tällaisia mukavuuksia tainnut olla ;).



Asennettiin tuolia porukalla. Toinen luotti tekstiin, toinen ohjekuviin. Charlotti piilotteli ja sekoitteli osia. Alussa tuntui ettei koko hommasta taida tulla koskaan valmista, mutta tunnin pähkäilyn jälkeen tyttö istua törötti istuimessaan.


Käytiin heti pienellä pyörälenkillä. Charlotte nautti kyydistä ja naureskeli välillä äidille joka pyöräili rinnalla. Piipahdettiin kaupassakin pyörillä. Onpa nyt tosi kiva kun ei tarvitse autolla kauppamatkoja tehdä. Vaunuillakin pääsee kauppaan mutta Akia on vaikeampi suostutella niille reissuille :).


Istuin on siis Hamaxin ja Sleepy mallia. Istuimen kaltevuutta voi siis hieman säätää. Toisin sanoen pyöräilyn lomassa voi ottaa pienet nokoset. Aika uskomatonta :) Istuinta saa kallistettua juuri sen verran ettei pää retkota eteen päin nukkuessa. Kätevää!

Synttäreillä




 Maailman suloisin bambikakku... jos minulta kysytään :) Ja ei, en todellakaan tehnyt sitä itse!
Kakkujen tekeminen ei tosiaan ole erikoisalaani. Charlotelle tein oman pienen kevennetyn täytekakun. Hillot korvasin hedelmäpilteillä ja kermavaahdon sekaan laitoin rahkaa. Kröhöm, olikohan ensimmäinen täytekakkupohjani.



Charlotte pääsi maistamaan kakkuaan, nami nami :) Eipä muuten tätä ennen kakkua ollut saanutkaan.









Charlotte sai mielettömästi lahjoja ja suurin osa taisi sisältää leluja. Niillä ollaankin leikitty nyt oikein urakalla :). Vieraita meillä kävi noin neljäkymmentä ja oli mukavaa että ilma oli niin loistava, että pystyimme istuskelemaan pihallakin.

Vaikka juhlia onkin kiva järjestää niin täytyy silti sanoa että kiva että näitä synttäreitä on vain kerran vuodessa ;)

lauantai 18. toukokuuta 2013

DIY osa 2

Tässä maalailun ja pienen tuunaamisen lopputulos. Maalasin vanhan koivunvärisen pöytälevyn valkoiseksi, minkä jälkeen spreijasin pitsin läpi pinkillä maalilla. Lopuksi uudet, sopivan mittaiset jalat. Kiva pieni projekti. Tuli hyödynnettyä jo olemassa olevaa tavaraa. Tämä pöytä taisi olla ensimmäinen ostokseni kun muutin 18-vuotiaana omaan asuntoon. Nyt pöytä saa aivan uudenlaisen elämän :)

Ihan upouusi isojen tyttöjen tuolikin ;)

Huoneeseen tehdään pienimuotoinen muodonmuutos. Charloten sänky muuttaa meidän makuuhuoneesta omaan huoneeseensa, ja se taitaa ollakkin se isoin juttu :) Lisäksi odotamme mummin virkkaamaa mattoa ja seinille 1-vuotiskuvia. Jotain muutakin mukavaa varmasti keksimme.

Nyt on jo kiire siivoamaan sillä huomenna juhlitaan synttäreitä! :) Adios!

torstai 16. toukokuuta 2013

DIY osa 1

Ei viikkoa ilman pientä projektia :). Näillä tarvikkeilla syntyy uutta ilmettä lastenhuoneeseen. Arvaatko mitä se voisi olla?


Kuvista puuttuu projektin olennaisin osa, mutta en paljasta sitä vielä :) Maalia saa helposti rautakaupoista mutta lisäksi tarvitset pitsiä. Sitä ei kannata mennä ostamaan kangaskaupasta vaan kirpputorilta. Itse suuntasin kirpparille ja heti ensimmäisestä pöydästä löytyi verho hintaan 1,50€.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

1-vuotias!

Uskomatonta! Niin se vain vuosi vierähti nopeammin kuin kuvittelinkaan. 


Pikkuinen syntyi pari viikkoa etuajassa. Sektiopäivä oli jo sovittu, mutta ei malttanut tyttö sinne asti odotella.. yhtä kärsimätön kuin äitinsäkkin ;) Parempi niin, en ehtinyt turhia jännittää. Taisi olla isä joka muuten eniten jännitti.

Charlotte oli helppo ja tyytyväinen vauva. Itki harvoin ja nukkui hyvin. Nukkui hieman liiankin hyvin ja hänet piti usein herättää syömään. Charloten ollessa 1 kuukauden ikäinen teimme ensimmäisen lomareissun Kalajoelle. Neidin kanssa on ollut aina helppo kulkea, oli kyse sitten kyläilystä, kaupunkireissusta, vauvakinosta tms.

4 kuukauden iässä alkoi arki olla haastavempaa kuin refluksi alkoi kiusata tyttöä. Tämä ilmeni lähinnä syömättömyytenä. Sairasteluista huolimatta Charlotte on aina ollut oma reipas itsensä.  



Pikkuinen on kasvanut hitaasti, mutta varmasti :) Muistuttaa kuulemma päivä päivältä enemmän isäänsä.. itse olen eri mieltä ;)

Halusin fiilistellä ja laittaa kuvan joka kuukaudelta :) Lopuksi tänään räpsäistyt kuvat.


Jotain kivaahan meidän on tänään keksittävä kun synttärit ovat vasta sunnuntaina :)

lauantai 11. toukokuuta 2013

Sopii kuin nenä päähän

Huomenna vietetään äitienpäivää ja itselleni se on ensimmäinen. Mennään tietysti mummolaan ja sen jälkeen isomummolaan. Kajaanin mummoja on muistettu korteilla ja kuvilla. Charlotte on niin onnekas, että mummeja ja isomummeja on yhteensä 6.

Huomenna on myös Charloten nimipäivä :). Helppo muistaa, kun on niin lähellä syntymäpäivää.

Meillä oli nimi päätettynä jo ennen Charloten syntymää. Sulassa sovussa, ja niin että nimi miellytti tietysti molempia. Charlotte ehdotus tuli minulta ja Aki ehdotti toiseksi nimeksi sitten Oliviaa, ja sehän kävi minulle :).

Osa oli sitä mieltä, ettei lapsen nimeä voi päättää ennen kun lapsen on nähnyt. Näyttääkö lapsi sen nimiseltä? Tähän voin vastata; tiedätkö ketään kuka ei näyttäisi nimeltään? Jos nimi on vanhempien näköinen, on se myös varmasti heidän lapsensa näköinen. Näin minä uskon.

Miksi juuri Charlotte ja Olivia. Itse halusin nimen, jota ei löydy tuttavapiiristä. Pidän myös kansainvälisistä nimistä, erityisesti ruotsalaisista.  Aki taas halusi Olivian, koska ei pidä ihan niistä perinteisimmistä nimistä ja hyvin miehille ominaiseen tapaan vain totesi, että Olivia on kiva nimi :).

Itseäni jännitti vanhempien ihmisten suhtautuminen nimeen. Pitäisivätkö he sitä liian omituisena? Isomummosta se on hieno ja suorastaan kuninkaallinen nimi. Siksipä Charlotte sekoittuikin alkuun Estelleksi ;).



Mielestäni Charlotte on aivan Charloten näköinen, enkä hänelle muuta nimeä osaisi kuvitellakaan :)

Väestörekisterin mukaan vuosina 2010-2012 Charlotte nimen sai 93 tyttövauvaa. Olivian sen sijaan sai 3327 tyttöä.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

DIY kortinpidikkeet

Otsikkokin sen jo kertoo, eli tein tänään itse kortinpidikkeitä.

En ole vielä löytänyt kaupasta kortinpidikkeitä jotka olisivat olleet mieleiset ja sopivan edulliset, joten täytyy tehdä ite. Näiden tekeminen on naurettavan helppoa ja kustannukset muutaman euron.

Taikataikina: 1dl vettä, 1dl suolaa, 2dl jauhoja, 1 rkl öljyä.
Paistetaan 150 asteisessa uunissa 1-2 tuntia.

Itse tein hyvin yksinkertaisesti. Pyöritin taikinan palloiksi. Tein veitsellä keskelle viillon, ja painoin paperin palan paikoilleen. Uuniin papereineen päivineen ettei vako turpoa uunissa umpeen. Napsi paperit puolessa välissä pois. Maalaa mieleisellä värillä.

Näistähän voisi tehdä minkä mallisia vaan, esim sydämiä. Voisi toimia häissä kivasti paikkakorttienpidikkeinä :).





maanantai 6. toukokuuta 2013

Yllätyksiä mummeille












Halusimme vain kysyä joko te olette tehneet
kortit sunnuntaille valmiiksi :)?

Vielä on hyvin aikaa!

Synttäreillä

Lauantaina juhlittiin Nelliä ja Ronjaa. Juhliin matkattiin linja-autolla ja siinä sitä riitti ihmettelemistä. Pelattiin vähän kännykällä ja vilkuteltiin Charloten kanssa muille autoilijoille linja-auton ikkunasta.

Lahjojen ostaminen aina on yhtä mukavaa, mutta myös vaikeaa. Toivottavasti lahjat olivat mieleisiä :)



















































Prinsessakakku, ja hyvää oli! Myös muita herkkuja oli yllin kyllin. 

Pusuja tädille :)
























 Juhlissa oli tehty matkasänkyyn pallomeri, tosi hyvä idea! Charlotte ja päivänsankari tykkäsivät kovasti. Toinen viskoi palloja toiseen suuntaan ja toinen toiseen :).

Kivat synttärit oli. Parin viikon päästä juhlitaan kuin sillit purkissa täällä meillä.

... niin ja tosiaan, enään kaksi viikkoa?! Pitäiskö nyt viimeistään alkaa miettiin tarjottavia? Kakku on tilattu joten sen osalta saan hengähtää :)