perjantai 28. kesäkuuta 2013

Tekarit!

Hoksasin että postaukset ovat keskittyneet viime aikoina vain Charlotteen, joten kirjoitetaanpas jotain muutakin välillä :).

Aiheena hampaidenvalkaisu. Aihe johon usein eksyn tuttavieni kanssa. Harmittaa toisten puolesta, jotka kokevat etteivät ole saaneet rahoilleen vastinetta, kun tulos ei ole ollut toivottu. Tarjollahan on hyvinkin paljon eri vaihtoehtoja. Esim. Zoom-valkaisu, joka on erittäin nopea menetelmä. Täällä Oulussa ainakin hyvin kallis ja itseä mietitytti, kun moni valitti valkaisun olevan kivulias. Lisäksi se on erittäin voimakas menetelmä ja muistan lukeneeni, että sen voi tehdä vain kerran.. Voin olla väärässäkin.

Soittelin pari vuotta sitten kaikki Oulun hammaslääkärit läpi ja kyselin eri vaihtoehdoista ja siitä millaisen tuloksen he lupaavat. Vaihtuvuutta oli tässäkin asiassa hyvin paljon. Toiset lupasivat, että hammas vaalenee vain yhden tai pari astetta. Silti homma olisi kustantanut useita satoja euroja.

Päätös oli loppujen lopuksi helppo. Päädyin hammaslääkäriasema Andanten tarjoamaan Evolution valkaisumenetelmään. Homma tuntui hieman työläältä, mutta tulos oli erinomainen! Kokonaisuudessaan hoitoon kuluu aikaa 3-4 viikkoa.

Valkaisu on yhdistelmähoito, jossa kahden viikon kotivalkaisua seuraa tunnin vastaanottovalkaisu.

Sivuilla sanotaan että:

"Tyypillisessä tapauksessa hampaiden värisävy muuttuu 12-13 astetta vaaleammaksi, mutta parhaimmillaan on saavutettu jopa 18 sävyasteen muutoksia."

Homma lähtee siitä käyntiin, että vierailee hammaslääkärillä, jossa sinulle tehdään omat hammasmuotit. Kun muotit ovat valmiit, saat ne kotiin mukaasi sekä valkaisuaineen. Muotteja pidetään 14 yötä ja sen jälkeen tehdään vastaanotolla valkaisu, joka kestää 40 minuuttia.

Ensimmäinen viikko oli aika tuskainen. Ei siinä mielessä, että hampaisiin olisi sattunut, vaan siihen että tottui nukkumaan muotit suussa. Toinen viikko meni sitten jo huomattavasti paremmin. Saa nähdä miten nyt käy, kun aloitan kahden viikon valkaisukuurin kahden vuoden tauon jälkeen. En aio käydä vastaanotolla valkaisemassa, vaan luulen että minulle riittää ihan tämä kotivalkaisu. Tuloksen ei tarvitse olla vitivalkoinen, kunhan nyt edes vähän vaalenisi.


Tämä on siitä kätevä juttu, että voin kotona itsekseni aina tarvittaessa valkaista, kun on jo muotit olemassa. Haen vaan uuden ruiskullisen valkaisuainetta, kun edellinen loppuu. Ostin myös tälläista valkaisevaa hammastahnaa. Tätä ei silloin pari vuotta sitten vielä ollut, joten on uusi tuttavuus. Tätä pitäisi saada ihan apteekistakin.






Suosittelen lämpimästi! Uskon, että kaikki saavat tällä hyviä tuloksia ja tämä on myös kohtuuhintainen :)

torstai 27. kesäkuuta 2013

Rannalle mars!

Tänään lämpömittari näytti varjossa 27 astetta, joten nähtiin parhaaksi lähteä kaupungille asioille. Miksikö? Meillä ei ole ilmastointia, kaupoissa on ;).

Vein kihla- ja vihkisormukseni suurennettavaksi. Sormeen kyllä menee, jos survoo, mutta nivelen kohdalta tekee niin tiukkaa, että helpommalla pääsee kun suurentaa. 40e per sormus kustantaa tuollainen operaatio, jos joku moista miettii :) ... tuo 40e oli itse asiassa tingitty hinta, kallista, kallista.

Haettiin myös ompelimosta juhlamekkoni, joka pääsee kemuihin reippaan viikon päästä. Ystäviemme häihin nimittäin. Miten ihanaa!

Kauppoja kierrellessä silmiin osui aurinkovaatteet, eli vaatteet joissa UV-suojakerroin on 50+. Siitäpä se ajatus sitten lähti. Napattiin UV-paita mukaan ja suunnattiin kohti rantsua :).


Charloten UV-paita on Reiman Honolulu. Valittiin uimapaidaksi pitkähihainen, koska se kuitenkin suojaa enemmän.



Ja jos jostain näyttää siltä, että eihän tuolla edes paista aurinko, niin totta, ei paistakaan. Heti kun päästiin rannalle, lähti aurinko karkuun. Lämpöä riitti silti ja UV-paidalle on varmasti tänä kesänä usein käyttöä :)

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Hellepäivä

Juhannus tuli ja meni. Oltiin mökillä. Grillailtiin, saunottiin, kesäkisailtiin ja hätisteltiin hyttysiä. Kameraa ei ollut joten eipä siitä Juhannuksesta sitten sen enempää.

Tänään helteet tekivät kampäkin!








Katsotaan nyt kauanko nämä helteet meitä hellii :)

torstai 20. kesäkuuta 2013

Alevinkki!

Pakko vinkata Oulun Anton&Ninan huikeasta alesta. Liikkeessä oli kaikki? -40%! Kysymysmerkillä sen vuoksi, että ainakin sellaisen käsityksen sain ja kotisivuilla kyllä todellakin lukee; kaikki -40%.

Me ostettiin parit kengät. Tarkoitus oli löytää päiväkotiin Gore-Tex-lenkkarit, mutta kaikki olivat kooltaan vielä liian suuria.



Ei voitu kuitenkaan olla hyödyntämättä alennuksia, joten ostettiin ensi kevättä ja ensi vuoden syksyä ajatellen Vikingin lenkkarit koossa 24. Elokuussa alkavaa päiväkotia varten Superfitin koon 21 kengät. Saa nähdä miten käy Vikingien kanssa, koska on niin hankala ennustaa, että miten se jalka kasvaa. Noh, eiköhän ne jossain vaiheessa ole sopivat.

Meidän pitää vielä käydä läpi välikausivaatteet ja katsoa tarvitaanko jotain. Menkää ihmeessä ostoksille, jos tarvitsette kenkiä tai ulkovaatetta. Kokoja oli vielä hyvin jäljellä!





Kävimme kaupunkireissulla syömässä kahvila Tubassa. Upposi! :)

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Kiirettä pitää!

Miten lomalaisella voi olla näin kiire!? Viime viikonloppu meni polttareissa ja sitä edeltäneet päivät niitä järjestellessä. Charlotte pääsi Kajaanin mummin ja ukin kanssa lastenmessuille tapaamaan muumeja :).

Charlotte muutti myös omaan huoneeseensa ja ensimmäinen yö oli hieman hankala. Jännä nähdä meneekö jo ensi yönä paremmin. Huonetta järjestellessä kävin myös taas neidin vaatteet läpi. Vaatekaappi sai päiväkotivaate täydennystä ihan mukavanlaisesti.

Kävin itse rohmuamassa aleissa ja mummi oli tietysti rohmunnut vielä enemmän joten vaatetta on taas enemmän kuin tarpeeksi. Mummi oli ostanut myös kaksi välikausihaalaria. Toinen nyt syksyksi ja toinen ensi kevääksi. Varsin mukava ylläri sillä aika hinnoissaanhan nuo puvut ovat!



Laitoin myös vaatteisiin nimitarrat päiväkotia varten, minkä muuten aloitamme elokuussa. Kätevät tarrat Tarramonsterista. Nämä nimitarrat siis liimataan suoraan kankaaseen minkä jälkeen ne kestävät pesua ja silitystä. Super nopeaa ja helppoa!

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Piknikillä

Maanantaiden ei tarvitse aina olla niitä viikon ikävimpiä päiviä. Me päätimme lähteä aamupäivällä piknikille Ainolanpuistoon :)

Leikkipuiston olivat vallanneet työmiehet ja työkoneet joten emme päässeetkään keinumaan emmekä laskemaan liukumäkeä, mutta arvatkaas, pääsimme syöttämään sorsia! :)









Meillä oli aika köyhät eväät sorsia varten ja päätettiinkin että mennään joku toinen päivä uudestaan ruokkimaan pieniä kavereitamme. Charlottekin seurasi ihmeissään ihan lähelle uskaltauvia lintuja :).

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Lahja kummilapselle

Lupasin edellisessä postauksessa vinkata lahjasta joka on helppo tehdä itse. Tässäpä se, eli taulu sankarin nimikirjaimella.

Tähän tarvitsee:
  • valokuvakehykset
  • kangasta (minä käytin hieman karkeaa pellavakangasta)
  • eri kokoisia ja värisiä nappeja
  • kuumaliimapyssyn
  • kynän ja mahdollisesti kaavan kirjaimelle
  1. Leikkaa kangas sopivan kokoiseksi (isommaksi kun kehyksen taustalevy). Liimaa kangas kuumaliimapyssyllä kiinni kehyksen taustalevyyn.
  2. Suunnittele kirjaimen muoto. Voit esim. tulostaa mieleisesi fontin A4:lle ja leikata sekä jäljentää kankaalle. Itse hahmottelin vapaalla kädellä suoraan kankaalle.
  3. Kokeile miten napit asettuisivat parhaiten kirjaimen muotoon. Ehdottomasti aikaa vievin osuus!
  4. Liimaa napit yksitellen kankaaseen.
  5. Laita halutessasi nappeja hieman päällekkäin niin saat kirjaimeen lisää ulottuvuutta.


torstai 6. kesäkuuta 2013

Kesäterveiset

Nyt se kesä sitten ihan oikeasti on! Meillä se on ilmojen puolesta ollut jo muutaman viikon ja kun Akillakin alkoi loma, niin ollaan nautittu keleistä täysillä.

Charlotte on räpiköinyt omassa uima-altaassaan, leikkinyt hiekkalaatikolla, käynyt pyöräretkellä, kahlannut meressä, syönyt mansikoita ja ehkä vähän jätskiäkin ;).

...Niin, ja käytiinhän me tietysti tivolissa!




Valittiin suoraan Ferrari, eikä mitään lälläriponia tai traktoria. Kyydissä riitti ihmetystä, kun ympärillä vilisi vieraita kasvoja.









Hirveästi näin pienille ei laitteita ole, kun ei uskalla possujunaankaan yksinään laittaa istumaan. Ongittiin sitten ja heiteltiin palloja. Ehdoton suosikki oli kuitenkin keinut! Charlotte vilkutteli iloisena ihmisille ja hymykin oli herkässä. Harmi, että kaikki hymykuvat olivat tärähtäneitä.


Loppuviikko onkin sitten yhtä juhlaa. Huomenna pienet vihkiäispippalot ja lauantaina ristiäiset. Saamme kunnian olla kummeina ja palaankin myöhemmin vinkkaamaan lahjaideasta, joka on helppo tehdä itse ja käy niin tytöille kuin pojillekin. Ja oikeastaan siinä mielessä kiva, että se käy minkä ikäiselle lapselle tahansa :).

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Nopsa iltapala pikkuiselle

Sää on jatkunut helteisenä ja ollaan oleiltu paljon ulkona. Vesipullo kulkee tietysti koko ajan mukana ja onneksi vesi maistuukin tytölle hyvin. Ruokaa sen sijaan uppoaa vaihtelevasti. Eipä sitä itselläkään lämpimillä keleillä ruokahalu ole samanlainen kuin normaalisti.

Kun syöminen ei innosta, niin paras kikka on sormiruoka! Meillä Charlotte syö käsin kaikki itse tehdyt ruoat. Kaupan soseet syötetään lusikalla. Lusikka on usein tarjolla myös kotiruoalla, mutta sormet kyllä hakkaa lusikan 100-0.

Pätkä Kaksplus.fi sivuston sormiruokailujutusta:

"Kokonaisuutena Rapleyn ja Murkettin kirja on suorastaan julistuksenomainen, ja siinä sormiruokailulle listataan paljon hyötyjä. Menetelmän haasteina mainitaan vain, että sotkua voi aluksi tulla tavallista enemmän ja ympäristö voi suhtautua sormiruokailuun epäilevästi. Kirsi Otronen pitää sormiruokailun keskeisinä etuina sitä , että perheen yhdessä syöminen lisääntyy, kun vauva on alusta asti mukana samassa ruokapöydässä ja sitä, että koska kasvikset ja hedelmät ovat sormiruokailussa keskeisiä, vauva tottuu niiden syömiseen. Näin niitä on toden näköisemmin runsaasti myös hänen myöhemmässä ruo kavaliossaan. Sormiruokailussa vauvalle annetaan mahdollisuus kehittää taitojaan, mikä niin ikään on Otrosen mielestä hyvä asia. Menetelmä esimerkiksi olettaa, että vauvaa ei tarvitse opettaa pureskelemaan, vaan hän oppii luonnostaan hallitsemaan pureskeltavia ruokia suun kasvaessa ja kehittyessä."

Tuossa on juuri niitä syitä, miksi meillä on aloitettu sormiruokailu. Syöminen on lapselle paljon mielenkiintoisempaa (ainakin meidän tytölle) ja koko perhe syö yhdessä samaa ruokaa.

Charlotelle ei tänään oikein kaupan piltit maistuneet, joten piti keksiä mukavaa sormiruokaa pitkin päivää. Hyviä välipaloja ovat esimerkiksi hedelmät, marjat, leipä ja talk-murut.

Illasta päätin tehdä pitkästä aikaa mikromunakkaan.


Miksi se munakas pitää valmistaa mikrossa? Yksinkertaisesti, se on vain niin helppoa ja nopeaa!

Tähän munakkaasen olisi kieltämättä voinut nähdä enemmän vaivaa mutta tällä mentiin kun ruokaa piti saada nenän eteen silmän räpäyksessä.

Pieneen kulhoon yksi kananmuna. Joukkoon pari lusikallista maitoa, eiliseltä lihapullia ja hieman mausteita. Sekoita ja mikroon. Täydellä teholla pari minuuttia.Päälle tuoretta tomaattia.

Munakkaaseenhan voi laittaa oikeastaan mitä vain, esim vihanneksia. Meillä mentiin tänään näin helpolla, ja suurella ruokahalulla Charlotte hotki annostaan :).





Charloten uusin villitys on huijaaminen. Hän mm. juoksee muka syliin ja viime hetkellä kääntyykin ja kikattaa juostessaan karkuun. Hän myös ojentaa esineitä, mutta vetääkin äkkiä kätensä pois. Tänään hän tarjosi Otolle munakasta, mutta Oton kurottautuessa nappaamaan ruokaa pistikin ne nopeasti omaan suuhunsa. Otto parka!

... Huijasipa hän jopa neuvolantätiä. Pitäähän sitä toki vähän keppostellakin, äidin tyttö ;)