keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

NurinKurin

Keittiömme on suht kompaktin kokoinen ja koska ruokaa valmistetaan keittiössämme useamman kerran päivässä, on kaikki pöytätila tarpeen. Kaipasin keittiöömme jotain piristystä, ja piristystä tuomaan ostinkin orkidean ja sille oman uuden ruukkunsa.

Kukka on ihan nurin kurin, mutta sopii hyvin tyyliimme. Ollaan itsekin vähän heikun keikun ;)


Ruukkuhan on Boskken Sky Planter. Ostin sen Kodin Ykkösestä ja koossa S.

Sanoisin että tämän ruukun ehdottomasti paras puoli on se, ettei se vie pöytätilaa, eivätkä muksut tai eläimet sitä kaada. Kuitenkin kivan erilainen vaihtoehto. Minä tykkään :)

Muistoja lapsuudesta

Silloin 80-luvulla, kun itse olin pieni, oli mitä mukavinta puuhaa kuunnella äänikirjoja. Muistaako kukaan niitä? Settiin kuului kirja ja kasetti.

Muistan elävästi, että meillä oli ainakin useampi Pupu Tupuna-äänikirja ja luultavasti Kaunotar ja Kulkuri ym. Disneyn satuja. Voi kun ne olisi vieläkin tallessa!

Jokin aika sitten törmäsin Citymarketin lastenkirjahyllyillä Miina ja Manu-äänikirjoihin. Tänä päivänä kirjat on toki luettu cd-levylle c-kasetin sijasta ;)

Päätin ensin kokeilla kirjastosta lainaamalla, että minkälaisen suosion nämä meillä saavuttavat. Vielä ollaan ehkä hieman liian pieniä. Äidin pitää kääntää sivua ja ympärillä pitää olla todella rauhallista, jotta reilu parivuotias jaksaa ja ymmärtää keskittyä kuuntelemiseen.


Ehkä tää oli sellainen juttu, että äidillä oli hauskempaa. Fiilistellä ja muistella omia lapsuuden satuhetkiä ;)

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kameraton lomailija

Uskomatonta, mutta niin se vain lähes kahden kuukauden mittainen loma tuli päähänsä. Lomasuunnitelmat muuttuivat matkan varrella moneen kertaan. Mietittiin äkkilähtöä ulkomaille, risteilyä, muumimaailmaa yms. Lopulta käveltiin tylsästi (mutta erittäin tarpeellisesti) kodinkoneliikkeeseen ja ostettiin uusi liesi ja astianpesukone. Matkabudjetti meni sitten siinä, mutta jos me yritettäisiin sitten talvella uudestaan päästä reissuun :)

Charlotte pääsi Ranuan eläinpuistoon ihmettelemään jäätelökarhua ja bambia joka oli kadottanut ystävänsä Rumpalin. Rannalla on käyty iltauinnilla harva se ilta  ja jäätelötkin on tainneet upota siinä sivussa (mahaamme, ei mereen).

Olemme käyneet ihmettelemässä pientä vauvaa ja kuulemassa, kun hänelle annettiin hieno nimi. Charlotte yrittää vakuuttaa meitä, että nimeksi tuli "mehu". Koska äiti ja isi ei usko, hän lopulta paljastaa, että oikeasti nimi on "kenkä".

Itse olen tehnyt päiväkotivaateostoksia, viettänyt ihania tyttöjeniltoja ja käynyt joululahjalipulla kuuntelemassa Rotuaaripiknikin artisteja. Sain terassille uuden ilmeen ja kuviakin olisin mielelläni laittanut ellei kamera olisi ollut viimeiset kolme viikkoa lainassa.

Vaikka loma on ohi, niin kesä ei! Työvuorolistat näyttää iisiltä, mikä tarkoittaa että ehdin vielä nautiskella kesästä. Yhdet häät edessä ja vimmattu matkailuauto jahti päällänsä!  Itselläni olisi vielä yksi toive tälle kesälle jäljellä, nimittäin Jyväskylän asuntomessut. Oletteko jo käyneet? Kannattaako mennä?


Jäätelökarhu <3