maanantai 30. joulukuuta 2013

Kalat ja kalakaverit

Huhheijaa, nyt on viimeisetkin joulun ajan sukuloinnit sukuloitu ja huomenna otetaan
vastaan Uutta Vuotta. Olen itse päivän töissä ja illalla oleillaan ihan oman perheen kesken. Aikaisemmin ollaan oltu jossain juhlimassa, mutta nyt on sen verran veto poissa, että käydään katsomassa illalla kaupungin järjestämä ilotulitus ja syödään kotona jotain hyvää.

... Vielä kun keksisi, että mitä hyvää?

Kalaa, ehdottaa Charlotte :)


Joulupukin tuomat Robofish-kalat olivat tosi mieleisiä ja tässäpä onkin hyvä lahjavinkki monen ikäiselle tytölle ja pojalle. Ikäsuositus on 4-12-vuotiaille, mutta kyllä meidän puolitoistavuotias on aivan myyty näistä kaloista. Leikkii tietenkin valvotusti :)

Kalat uiskentelevat itsekseen pariston avulla. Jokaisella kalalla on oma nopeutensa ja liikkeensä.

Meillä kävi perjantaina vieraita Lappeenrannasta asti, mieheni veli perheineen. Kalat jaksoivat hauskuuttaa myös heidän lapsiaan :) Kävimme myös lauantaina porukalla HopLopissa. Kiva kun Charlotte sai leikkikavereita :)


Mitä teidän Uuden Vuoden juhlintaan kuuluu? :)

torstai 26. joulukuuta 2013

Kinkunsulatuskeitto à la Sasa

Jouluaatto meni oikein kivasti. Pukki kävi kylässä tuoden iiison säkin lahjoja.
Palaan aaton kulkuun myöhemmin, kunhan saan siskolta kuvia, mutta tässä välissä muutama pukin tuoma lahja ja porkkanainen kasviskeitto à la Sasa :)

 Uuden keittiön ympärillä hääräilee kymmenen pitkää korvaa ja viisi töpöhäntää...

Runsaasti tuoreita ja terveellisiä raaka-aineita...

Ensin huuhdeltiin ja pilkottiin kasvikset. Hetken aikaan kuulloteltiin pannulla ja sen jälkeen kaikki ainekset isoon kattilaan porisemaan. Hämmentelyä ja pian keitto jo olikin valmista!

Kaikille pupuille keitto maistui paremmin kuin hyvin. Anteliaat puput antoivat myös äidin ja isin maistaa ja myönnettävä on, maukasta oli! :)


Charlotte sai myös nämä ihanat pupupöksyt joululahjaksi. Pöksyt ovat Tintun samoin kuin lakki :)
Tinttu-merkiltä saimme myös t-paidan ja mekonkin, mutta niistä sitten lisää toisella kertaa.

... Puput on muuten tällä hetkellä se `the juttu´, joten voitte varmaan arvata miten mieleisiä Tintun pupuvaateet sekä Sylvanian Families puput ovat :)

maanantai 23. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua!

Hyvää Joulua jokaiselle! Muistakaa viettää ihana joulu. Syökää hyvää ruokaa ja nauttikaa läheistenne seurasta :)

Joulukorttien joulutunnelmaa haettiin tänä vuonna tonttulakin sijasta valoilla. Kiitos kuuluu Studio valopilkun väelle joka keksi parhaan tavan toteuttaa visioni :) Jälleen supertyytyväinen asiakas!

Viimeistä viedään!

Heippa pienet jouluhöperöiseni!

Tästä huushollista on kuoriutunut melkoinen paketointipaja. Pöydät rönsyilee lahjapaperista, nauhoista ja koristeista, mutta homma alkaa olla jo loppusuooralla. Illalla kaaraillaan pitkin Oulua vieden joulumieltä ystäville <3


Kävimme eilen tekemässä viimeiset lahjaostokset ja samalla kävimme ruokaostoksilla. Emme osta kotiin mitään ihmeellistä sillä suurimmaksi osaksi ruokaillaan perheeni luona. Ei kinkkua, ei rosollia, eikä mitään muutakaan perinteistä pöperöä. Aaton aamiaisainekset, joista syntyy riisipuuro ja luumusoppa. Tietysti myös omat `must have´ herkut eli kylmäsavuporoa, limppua, rosmariinileipää, brietä, salaattia ja viinirypäleitä.

Huomasin kauppoja kierrellessä että alennusmyynnit ovat alkaneet aikaisin tänä vuonna! Eilen Stockmannilla oli jo paljon tuotteita -40% ja itse ostin jo muutama viikko sitten itselleni uudet lenkkarit -50%!

Seuraavaksi paketointipaja vaihtuu suklaatehtaaseen ja alan valmistamaan konvehteja aattona sukulaisten kesken pidettävään konvehtivisaan :D Ilmeisesti rentoutuminen tänä jouluna on mahdotonta, sillä huomenna olisi vielä töissäkin pyörähdettävä. Yritän nyt silti virittäytyä jonkinmoiseen joulutunnelmaan :) Sääkin on ollut vähintääkin erikoinen. Tuntuuko teistä joululta vaikka lunta onkin heikonlaisesti?

lauantai 14. joulukuuta 2013

Lastenjuhlat

Saimme Hopottajien kautta testattavaksi Lasten juhlajuomia. Paketissa oli yhteensä kuusi pulloa juomaa, joten mikäpäs sen mukavampaa, kun pistää pienet kinkerit pystyyn ja tutustua juhlajuomiin yhdessä ystävien kanssa :)


Makuina oli: Moomin mansikka ja mustikka-vadelma, Planes persikka, Mikki viinirypäle, Autot mansikka ja Princess Omena.

Parasta näissä juomissa mielestäni on, että juomat ovat C-vitaminoituja, eikä niihin ole lisätty makeutusaineita.  Myös valikoima on niin runsas että jokaiselle pienelle juhlijalle löytyy varmasti oma suosikkinsa.

Meitä oli juhlimassa yhteensä 12 henkilöä: 6 aikuista ja loput lapsia. Suosikki vaihteli hieman iän ja sukupuolen mukaan ;)

Poikien hommaa on tietysti pullojen avaaminen. "Oikea korkki" tuo tietysti oman juhlallisuutensa, mutta myös vaaratilanteensa. Ensimmäisen pullon jälkeen pojat avasivat pullot pihalla.

MOOMIN metsämansikka
Tosi kiva pullo, mutta muuten tämä maku ei ollut oikein kenenkään mieleen. Maku oli mansikkainen, mutta jotenkin aika karvas.

MOOMIN mustikka-vadelma
Raadin mielestä tästä löytyi eniten makua. Taisi muutenkin olla lähes kaikkien mielestä oikein hyvää ja pullo oli erityisesti meidän aikuisten mieleen :)

Disney Princess
Maultaan omenainen. Aikuisten mielestä liian omenainen. Nelli 4v ja Helmi 4v  mielestä parasta, hyvää, hyvää, hyvää!! Paras pullo ;)

Disney Mikki Hiiri
Viinirypäleen makuinen juoma, jota me veikattiin hieman päärynäiseksi. Aika lähelle kuitenkin ;) Tämä oli yksi Eetun 7v suosikeista


Disney Autot
Mansikan makuinen, mutta melko mieto. Joka suuhun sopivaa. "Hyvää, mutta pahan hajuista sanoivat lapset" ;) Pullo oli Eetun 7v mieleen.

Disney Planes
Tätä makua ei keksitty. Moni kuvaili makua karkkimaiseksi. Aikuisten mielestä juoma oli liian makeaa, mutta lapset tykkäsivät. Pullosta kun lunttasin, niin selvisi oikeaksi mauksi persikka :)

Juomien lisäksi herkuteltiin muumi-pipareilla, minitortuilla, karkeilla, poppareilla sekä pizzalla :)
Kivat kemut olivat. Kiitokset koekaniineille!

Juomiin pääset tutustumaan tarkemmin täällä. Juomia löytyy mm. hyvin varustetuista K-kaupoista, Prismoista ja S-marketeista. Tästä Hopottajien kampanjasivulle!

torstai 12. joulukuuta 2013

Hohoi muut mattimyöhäiset!

Taisinpa ennättää ajoissa! Huomenna nimittäin lähtevät joulukortit matkaan edullisemmalla 0,65 euron joulupostimerkillä varustettuna. 3h siinä taas vierähti vaikka itse korteissa ei juurikaan ollut tekemistä. Paljastan vaikkapa sitten aattona millaiset kortit meillä on tänä jouluna :) .... tykkään niistä itse hirmuisesti!

Tiesittekö että moniin postimaksuihin on tulossa korotuksia? Postimaksut nousevat vuodenvaihteessa ja mielestäni korotus on aika suuri, varsinkin jos ajatellaan prosentuaalisesti. Kotimaan 1. luokan postimerkin hinta nousee 85 sentistä 1 euroon ja 2. luokan 75 sentistä 90 senttiin.
Jos lähetät mielelläsi kortteja ja paketteja vinkkaan ostamaan nyt tämän vuoden puolella ikimerkkejä vanhaan edullisempaan hintaan :)

Huomenna juhlitaankin sitten lasten kanssa meillä lastenkutsuja. Olkoot ne sitten vaikka pikkujoulut :) Hieman myös Hopotus-asiaa tulossa mihin lastenjuhlamme oleellisesti liittyvätkin :)

perjantai 6. joulukuuta 2013

Hyvää itsenäisyyspäivää!


Mites teidän itsenäisyyspäivä on sujunut?

Meillä on nautittu illallista itsenäisyyspäivän vastaanottoa katsellen. Ihan uusi paikka, uusi pukukoodi, ja mellakat!? Katsoitteko juhlia? Mitä mieltä olitte?
Itsestä tuntui hieman oudolta. Olen kait sitten niin kaavoihin kangistunut... pitää hieman totutella ;)

Kokatessa en ehtinyt ihan koko aikaa olla tv:n äärellä, mutta tuntui että uusi tumma puku-koodi vei hieman loistokkuutta juhlasta.

Mitä illan asuihin tulee nii herran jestas Satu Taiveaho, oli aika Bomzika Wau Wau! Myös Elina Kiikko yllätti (jostain syystä Elinan nahkamekko ei iskenyt minuun). Suosikkiparini oli yksinkertaisessa tyylikyydessään Tomi Björck Minka-vaimonsa kanssa. Myös Jenni Haukion puku oli kantajansa näköinen.

Kuten jo aikaisemmin vinkkasin, syötiin meillä tänään kotimaisia makuja :)

Porocarpaccio

Yrttiset lihapullat ja chèvre-viikunacanapét

Vaniljainen juustoleipäpaistos ja lakkahilloa

Miltä uudet juhlat teistä tuntui? Löytyikö pukusuosikkeja- tai inhokkeja? :)

tiistai 3. joulukuuta 2013

Kiirus

Voi hakkeri sentään! No hyvä että iski! Täällähän onkin ollut postauksien rintamalla ihan kuollutta ;) Kiirettä on pitänyt. Ne vähäiset vapaapäivät on oleiltu kotona kun Charlotte oli viime viikolla (taas!) kipeänä. Olen kylläkin ehtinyt pariin otteeseen käydä joululahjaostoksilla. Alkaisi olla se urakka puolessa välissä eli ihan hyvin, no panic.... toistaiseksi ;)

Oli suuria suunnitelmia joulukalenterin toteuttamisesta ym mutta kaikki on nyt kiireen vuoksi jäänyt tekemättä. Laitoin hieman lisää joulukoristeita jos se rauhoittaisi mieltä :).

Pojat ja ihka uusi Pentikin Loiste-kynttelikkö. Tämä ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä vaan vaati näköjään useamman vuoden sulattelua. Aika monenhan kodista tämä on varmasti löytynyt jo pitkään. Nyt kun Charlotte meni ja rikkoi tv-tasolla asustelleet kynttilänjalkani kaipasi tv kaverikseen jotain. Niin se Loiste nyt sitten muutti meille :) Tykkään!

Koristautuminen jouluun on tänäkin vuonna melko yksinkertaista. Purppurat koristeet korvataan valkoisilla ja hopeisilla, eli eipä paljon muuta kun vaihtaa kynttilät ja koristetyynyt.

Tällä viikolla luvassa iltavuoroa ja siispä suunnittelinkin jo tänään Itsenäisyyspäivän illallismenun. Luvassa Suomalaisia makuja.. tietenkin :)

Lauantaina juhlitaankin sitten tyttöjen kesken pikkujouluja! Can´t wait! 

Viikonlopun tehtävälistalle voisi kirjoittaa myös piparien paiston ja koristelun ettei mene vallan laiskotteluksi ;)