*rumpujen pärinää*
KappAhhlin välikausihousut!
Nämä KappAhhlin housut istuivat paljon paremmin. Koko 86 näytti todella hyvältä, mutta lahje oli sen verran justiinsa, että ostettiin kuitenkin housut koossa 92. Koossa 92 joutui taas hieman tinkimään istuvuudessa, sillä ne olivat toki taas väljemmät, mutta silti kapeammat mitä Lindexin. Meillä ei ole ennen ollut KappAhhlin ulkovaatteita käytössä, joten mielenkiinnolla odotan, miten nämä palvelevat. Plussaa hyvästä vyötärösäädöstä. Tarjolla oli myös kymmenen euroa edullisemmat housut, mutta huomattavasti surkeammalla vyötärösäädöllä ja ilman minkäänlaisia heijastimia!
Koska on hankala kuvitella millainen sää Budapestissä todellisuudessa on, pakataan mukaan kerrosta, kerrosta ja kerrosta. Villakerrasto, tuulitakki, pari pipoa, kaulahuivi, windfleece ja tietenkin mummin ostama uusi söpöstely takki, joka jo blogissa aiemmin vilahti. Aikaa menee kaupoissa kierrellen, mutta käymme varmasti myös leikkipuistoissa, ja esimerkiksi eläintarhassa, jonne on syytä varata kunnolla vaatetta.
Nyt kun neidin vaateasiat on hoidettu ainakin ulkovaatteiden osalta alta pois, on aika alkaa miettimään omaa vaatepuolta... ja ehkä hieman miehenkin ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti